torstai 23. heinäkuuta 2020

Kohti meta-ajattelun aikaa

Meta (kreikan kielessä: μετά = ”jälkeen”, ”takana”, ”kanssa”, ”liittyen”), on etuliite, jota käytetään osoittamaan käsitettä, joka on toisen käsitteen abstraktio. Sitä käytetään täydentämään tai lisäämään alkuperäinen käsite kokonaiseksi. Wikipedia



Yksi hyvä analogia metatasosta on ratikka. Olemme kuin elämämme raitiovaunun matkustajia. Kokemuksemme elämästä välittyy enimmäkseen aistiemme kautta. Ovet aukeavat, kiskot kolisevat, elämän matkakumppanit vaihtuvat, maisemat ja tapahtumat virtaavat ohitsemme. Tätä aistien kautta koettua virtaamista me kutsumme elämäksi. Siihen sisältyy se mistä ratikkamme on lähtöisin? Eli geneettiset ominaisuutemme. Onko se Puolasta ostettu käytetty tuunattu spora vai suoraan tallilta tullut upouusi vehje? Vai kenties nostalginen hieman patinoitunut museoratikka? Miten peli toimii käytössä? Eli fyysiset ominaisuudet. Millaiset vaihteet, jarrut ja muu tekniikka? Onko huollettu säännöllisesti? Tässä kohdassa mukaan kuvaan tulee myös psykologiset ominaisuudet, jotka menevät jo hiukan hienommalle sähkötekniselle alueelle. Sähkön laatu antureissa. Virtaako kevyesti säällä kun säällä vai pätkiikö huonolla keleillä? Entäs vara-akku? Onko sähkölinjat ja etenkin sähkön lähde huollettu ja uusittu asianmukaisesti? Vai tuleeko sähkö kenties jostain saastuttavasta laitoksesta? Tämä kaikki ei ole vielä ole metatasoa, mutta kyllä sisältyy siihen.

Kiteytyksenä, meillä on välitön kokemus aistien välityksellä ja sitten meillä on metataso. Sinne pääsee kun nostamme kuvakulman pois omasta ratikasta ja katsomme raitiovaunuamme hiukan laajemmasta vinkkelistä. Ensin huomaamme, että "no kas", tosiaan vaunuja on monenlaisia ja ne kaikki kulkevat omia usein varsin ennalta määrättyjä kiskojaan. Joskus vaunut kohtaavat ja kulkevat yhtä matkaa kohti laskevaa aurinkoa onnellisina elämänsä loppuun saakka. Pikku ratikat kolistelevat omille teilleen omiin seikkailuihinsa. Olemme vain yksi ratikka valtavassa eriväristen ja erikokoisten ratikoiden klusterissa. Usein tässä kohdassa alamme tuntea myötätuntoa myös muita ratikoita kohtaan. Olemmehan tavallaan samaa perhettä. Seuraavassa vaiheessa alamme huomata kuinka ratikkamme kaipaa pientä laittoa, eikä kukaan muu näytä sitä huoltavan kuin me itse. No ei muuta kun huoltohommiin. Ratikassa saattaa olla vielä joku muu kuskina kuin me itse. Olemme uskoneet, että joku muu osaa reitin paremmin. Näinhän meille on monta kertaa uskoteltu. Mutta pian huomaamme, että ei hitto, eihän tätä vehjettä ohjaa kukaan! Automaattipilotilla on menty koko pieni ikä. No siinä jälleen uusi aluevaltaus. Oman elämän raitiovaunun kuljettajaksi. Nyt osaamme jo tämän pelin tekniikkaa ja toimintaperiaatteita kohtalaisen hyvin. 






Tästä on hyvä jatkaa opiskelua. Ratikkahan on tietysti enemmän kuin se vaunu. Se on kiskoverkostot, tallit, huollot, kaikki mitä tarvitaan pitämään tuo verkosto toiminnassa. Kuljettajat, kujettajien palkat, huolto, sähkölinjat ja voimalat, joista virta tulee. Koko hela infrastuktuuri. Nyt voimme ottaa ilmakuvan ylhäältä päin tästä kaikesta. Näin päästään lähemmäksi itse raitiovaunun käsitettä. Näemme yhdellä silmäyksellä kolmiulotteisen futuristisen kartan elävästä raitiovaunuorganismista. Se leijuu silmiemme edessä kuin laadukkaimmassa science fiction elokuvassa. Tässä meillä on ratikan metataso! Ja mikä parasta, emme enää samaistu siihen onnettomaan kyydissä istujaan, joka seuraa passiivisena tapahtumien kulkua, vaan olemme nostaneet näkökulman ja samalla itsemme havainnoimaan ja parhaimmilllaan jopa hallinnoimaan oman elämämme ratikan kulkua. Nyt voimme nauttia vapaammin ja päättää mihin matkustamme ja keitä otamme kyytiin? Entinen osuus reitistä olikin pitkälti saman vanhan toistamista. 

Metataso on siis olemassaoleva laaja kompleksinen kokonaisuus asioiden ja ilmiöiden takana. 

Se avaa meille mahdollisuuden säätää elämämme ”lainalaisuuksia”. Muuttuvassa kompleksisessa maailmassa tarvitsemmekin enenevässä määrin juuri metataitoja. Politiikassa, bisneksessä ja oman arjen hallinnassa. Puhutaan strategioiden luomisesta, brändäyksestä ja riskikartoituksesta. 



 

Pääsy metatasolle edellyttää, että opimme katsomaan asioita ehdollistuneiden aistihavaintojen ulkopuolelta. Olemmehan pitkälle esihistoriallisen geeniemme ja psykologiamme ehdollistamia. Hyökkää - puolusta eläimiä. Vasta kun pysymme systemaattisesti harjoittelemaan metataitoja pääsemme irti näistä ehdollistumista. Yksi suurin ehdollistumamme on dualismi. Esihistoriassa olemme tottuneet näkemään asiat kahtena vastaparina. Päivä - yö. Kuu - aurinko. Mies - nainen. Oikea - vasen. Ylhäinen - alhainen. Hyvä - paha. Jumala - saatana jne. Ilmiselvää eikö? Vai onko sittenkään? Tässä vastavoimien (polariteettien) pelissä, leikissä tai (draamassa) on kyllä olemassa hyvä tarkoitus, mutta samalla ääretön potentiaali pahaan. Vaarana on, että alamme ylentämään yhtä ja alentamaan toista, vaikka ne ovat pohjimmiltaan saman kokonaisuuden yhtä tärkeät puoliskot. Ilman miestä ei ole naista ja toisinpäin. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden - ihmisen käsitteen. Alkuperäiskansojen ornamenteissa ja itämaisissa mandaloissa sekä myös ikoneissa toistuvat peilikuvat ja keskeissommittelu. Ne ovat kuvanneet luonnon pyhää harmoniaa. Eheyttä ja hedelmällisyyttä. Esimerkiksi Afrikassa pahuutta on kuvattu kuvilla, joissa dualistinen harmonia on tarkoituksella rikottu sommittelussa. Itämaisessa filosofiassa puolestaan dualismin vaihtelua kuvataan Mayaksi (harha), jossa me ihmiset elämme. Eli niin kauan kuin hahmotamme asiat dualistisesti polariteettien kautta, elämme todellisuusharhassa. Tämä viittaa siihen, että idän korkeakulttuureissa syntyi käsitys dualismin ylä tai ulkopuolella olevasta todellisuudesta. 








Platon (347-427 eaa) esitteli luolavertauksen, jossa katsomme luolan seinälle heijastettuja varjoja, pitäen niitä todellisuutena. Platon viittaa luolavertauksellaan dualistiseen harhaan, jossa elämme. Todennäköisesti. Platon jatkaa, ”jos menisimme ulos luolasta näkisimme ”asiat niin kuin ne ovat ja olisimme todellakin haluttomia palaamaan luolaan.” Platonin käsite Metaxy on voimakas todellisuuden symboli, jonka suora käännös on ”in between - välissä.” Toisena hieman maanläheisempänä nimenä tälle universaalille luonnonvoimalle Platon antaa Eros/rakkaus. Metaxy (metataso) on siis se näkymätön maailma polariteettien välissä, joka toimii välttäjänä kaikkien asioiden suhteissa. Tälle metatasolle pääsee Platonin mukaan keskitietä kulkemalla. Sama kultaisen keskitien idea toistuu myös esimerkiksi Buddhalaisuudessa ja Konfutsealaisuudessa. Platon antaa useita hyviä esimerkkejä keskitiestä. Platonin mukaan kohtuullisuus, jumalaisen ja eläimellisyyden, hyvän ja pahan, rikkauden ja köyhyyden, tiedon ja tietämättömyyden, taivaallisuuden ja maallisuuden, miehen ja naisen suhteissa löytyy tuo Metaxy/metataso.
http://bobolanum.pl/images/studia-bobolanum/2017/04/StBob_2017_4_Duraj.pdf 






Antiikin korkeakulttuurin matemaatikot noin 300ekr synnyttivät kultaisen leikkauksen, jossa harmonian käsitys löysi kokonaan uuden ulottuvuuden. Tässä mallissa havaintopisteitä olikin kahden sijasta kolme. Kultaisella leikkauksella on ollut siitä saakka tärkeä rooli paitsi matematiikassa myös estetiikassa, arkkitehtuurissa, taiteessa, luonnossa ja musiikissa. Dualismin valtakausi oli murenemassa ja nyt pystyimme luomaan ja sommittelemaan vapaammin ilman putkiaivoista dualismiin pakottavaa mallia. Liekö sattumaa, että seuraava suuri edistysaskel oli kristinuskon syntyminen? Kolminaisuus malli. Siltikin dualismi voi edelleen hyvin ja jopa kristinuskonkin varjolla. Esimerkiksi rasismi kumpuaa dualistisesta ns. laiskan ajattelun lähteistä. Tuo on huonompi kuin tuo jne ihan vaan esimerkiksi värin perusteella. Ensimmäinen askel onkin huomioida tämä dualistisen ajattelun laiska luonne. Emme oikeastaan edes ajattele, vaan oletamme asioita ilman minkäänlaista syvempää todellisuuspohjaa. Vertaamme fiilispohjalta ja saamme vääriä johtopäätelmiä. That´s it. Tämä on hyvin lähellä alkukantaisen ihmisen tapoja ja uskomuksia. Pahinta on kun alamme arvottamaan kolikon toista puolta toisen kustannuksella. Silloin oikeastaan tapamme metan itsessämme. Metassa kolikolla on aina lähtokohtaisesti se toinenkin puoli. Ja se on lähtökohtaisesti aina yhtä arvokas. Muutenhan sitä ensimmäistäkään ei olisi olemassa. Alamme nähdä asiat oikean todellisuuden valossa kun tulemme pois aistiharhojemme hämärästä luolamaailmasta. Tämä edellyttää valtavaa psykologista edistysaskelta jos katsotaan millaisessa maailmassa elimme vielä hetki sitten. Mutta muutoksen merkkejä näkyy jo valtavasti. Ja suurin muutoksen ajuri on varmasti se mitä tiede kertoo meille. Tämä lisää tietoa ihmisen psykologiasta. Toisena muutoksen ajurina on teknologian valtava kehitys. Otetaan esimerkki tietotekniikan puolelta. Nykyiset tietokoneet perustuvat ykkösiin ja nolliin. Siis joko tai - dualistiseen malliin. Kvanttitietokoneet voivat olla ns. superpositiossa ykkösiä ja nollia samanaikaisesti. Tavalliselta supertietokoneelta menee 10.000 vuotta saman laskutoimituksen laskemiseen, jonka kvanttitietokone laskee kolmessa minuutissa. Tässä on  symbolisesti dualistisen ja meta-ajattelun ero tehoissa. Nykyinen teknologiamme on luolamiehen tasolla mitä se tulee olemaan 50v päästä. Kvanttiajassa pystymme operoimaan aivan eri tehoilla ja kapasiteetilla kuin tällä hetkellä.
https://www.technologyreview.com/2019/01/29/66141/what-is-quantum-computing/





Maailmamme ongelmat johtuvat suurelta osin dualististen mielikuvamielemme rajallisuudesta ja ihan vaan puhtaasti harhoistamme. Toisaalta ongelmat häviävät samaan tahtiin, kuin siirrymme kohti monialaisuutta ja napaisuutta ajattelussa. Muutos alkaa kun emme enää samaistu putkiaivoisiin itsestäänselviin käsityksiin. Laiskan mielikuvamielen harhaiseen polariteettien kautta hahmottamiseen. Jos emme osta yksinkertaistamista ja negatiivisuuden korostamista, lakkaa se olemasta itsestään ja kuolee pois pikkuhiljaa. Samaan tahtiin kehitys kulkee vääjäämättä parempaan suuntaan. Kun saamme tuunattua mielemme kettäräksi ja nopeaksi apparaatiksi ratkomaan maailman todellisia ongelmia. Esimerkiksi ilmastonmuutos on suora seuraus siitä, ettemme osaa vielä metaa kovin hyvin. Olemme korostaneet yhtä toisen kustannuksella. Taloutta luonnon kustannuksella, vaikka molemmat ovat yhtä tärkeitä kolikon molemmilla puolilla. Viritetään siis mielen apparaatti sellaiseksi, että se toimii hyvin. Näin saamme ongelmat ratkaistua kätevästi sekä huomattavasti helpommin ja näppärämmin.

Toteamukset kuten ”olen se kuka olen” ja ”asiat ovat niin kuin ne ovat” ovat metaa, koska niistä puuttuu ehdollistuma ulottuvuus. Tämä näyttää äkkiseltään jopa liian helpolta vastaukselta, silti tässä avautuu portti iäisyyteen. Näistä totuuksista ovat suuret mestarit kulkeneet pois ehdollistumien maailmasta. Matka metatasolle saattaa olla yksinäinen polku, koska metatasolle pyrkiviä helposti ihaillaan, muttei välttämättä rakasteta. Kristus tai Buddha olivat tavallaan metatason ihmisyyden symbolisia kuvia. Nämä esimerkit toimivat symbolina sille, mikä potentiaali metassa piilee. Uskonto, tuo kaunis kultakehyksinen kuva metasta. Mutta meta ei kaipaa palvontaa, eikä se kaipaa edes meitä. Se on. Tässä on näkemyksen eli paradigman siirtämisen paikka. Itselleni tuo hetki tuli pitkän henkisen tutkimisen kautta noin 15 vuotta sitten. Oli perjantai ilta ja istuin baarissa lukemassa zen mestari Zayryo Suzukin kirjaa Zen-mieli, aloittelijan mieli. Yhdellä sivulla luin seuraavan lauseen,

"Ymmärtää kymmenentuhatta dharmaa on itsepetosta
Kymmentuhatta dharmaa ymmärtää itsen on valaistuminen"


Suljin kirjan, enkä ole sen jälkeen avannut yhtäkään henkistä kirjaa. Sen aikakauden pyhimmän kirjani heitin roskalavalle. Hieno hetki kun pyhät kirjat tekevät itsensä tarpeettomiksi. Silloin ollaan jo hyvässä vaiheessa oivalluksen prosessia. Samalla päästämme irti pelosta, etteivät asiat olisikaan. Get it? Meta is (and isn’t) easy.





Meta-ajattelu on myös kepeyttä ja leikkisyyttä - kykyä irtautua ehdollistumista. Vapaata ajattelun flow-tilaa. Joustavuutta, joka auttaa meitä irti putkiaivoisuudesta. Myös huumori on tutkitusti hyvän älyn merkki. Mindfullness tyyppiset, mielen keskittymiskykyä lisäävät harjoitukset ovat hyvä tuki, jotka auttavat meitä meta-ajattelun kehittämisessä. Opimme fokusoimaan asioihin asioina ja saamme riittävää etäisyyttä laiskan mielen aisti ehdollistumisistamme, emmekä enää reagoi rajoitteisesti vertailemalla ja lyömällä automaattisesti hyvä - paha leimoja asioiden päälle. Ja sitten kärsimällä seurauksista. Oppimisessa harjoittelu tekee mestarin. Kun olemme päässeet yli 50% oppimiseen, alkaa oppimisen kriittinen massa viedä meitä kohti 80% oppimisen tasoa, joka on tutkitusti se kohta missä oppiminen alkaa muuttua kevyemmäksi. Näin voimme saavuttaa oppimisessamme mukavan flow tilan. Opimme liikkumaan ketterästi ajattelun virrassa ja pikkuhiljaa muutumme oman elämämme näyttelijästä sen dramaturgiksi. Tässä on mielikuvamielen ja meta-ajattelun ero symbolisesti. Voit toki hypätä takaisin näytelmään jos niin haluat, mutta sen ohjaaja olet sinä itse, ei joku muu ihminen tai luonnonvoima. Jos ollaan tarkkoja, niin ensin siirrymme näyttelijän roolista katsomoon ja vasta sitten näytelmän ohjaajaksi. Ensin on saatava riittävä etäisyys mielikuvamielen hahmoihin. Usein tämä tapahtuu vasta kun olemme hakanneet päätä seinään riittävän kauan. Ihminen järkiintyy yllättävän hitaasti. Kokemusta on. Katsomossa saamme vapauden dualismin aiheuttaman draaman välittömistä vaikutuksista. Korostan, että tämä on tosiaan valinta. Osallistunko draamaan vai en? Jos valitsen osallistua, niin se on ok. Ja se voi olla hauskaa. Mutta draaman näyttelijä / ohjaajana voin itse päättää näytelmäni rajoista. Tässä alamme lähestyä metatasoa, josta voimme nähdä asioiden kokonaisuuksia. Ei vain seurauksia, mutta myös syitä. Emme enää reagoi käytökseen tai ilmiöihin pelkän tuntemuksen kautta, vaan alamme nähdä niitä oikeita syitä käytöksen ja ilmiöiden takana. Näin voimme helpommin valita haluammeko reagoida jossain tilanteessa vaiko emme? Jokaisen käytöksen ja ilmiön takana on joku oikea syy tälle ilmiölle. Asiat ovat. Ja näkemällä paremmin näitä syitä osaamme tuntea myötätuntoa pelokkuuden tai vihastumisen sijasta. Tässä kuvaan astuu siis myös metatason psykologinen ulottuvuus. Tiedämme, että olemme turvassa ja reagoimisen ”yläpuolella. Voimme tosiaan valita haluammeko reagoida vai ei. Osaamme havainnoida tilannetta ja osaamme myös tukea henkilöä joka reagoi, usein tahtomattaan. Tätä pragmaattista kykyä voimme käyttää esimerkiksi johtamisessa. Kun reaktiivisuus katoaa, vastuuta kyllä annetaan mielellään.

Alamme löytämään tyydyttäviä kokonaisuustaitoja

Opimme hahmottamistapoja, joissa näemme automaattisesti kokonaisuuksia. Ratikka esimerkin mukaisesti ajattelemme raitiovaunun sijasta automaattisesti koko ratikkakompleksia. Olemalla hyvin perillä asioiden suhteista voimme operoida paljon helpommin työssämme ja harastuksissamme. Korostan, että tämä on nimenomaan oppimisprosessi ei niinkään tiedon lisäämisen prosessi. Opimme ymmärtämään millaista se meta-ajattelu tai ymmärrys oikein on? Tämän ymmärryksen sisäistäminen on tässä keskeistä, ei niinkään jonkin uuden tiedon ymmärryksen saavuttaminen. Sisäistämme uudenlaisen ns kvanttitavan ajatella, joissa asiat ovat mahdollisimman pitkälle ilman plus tai miinus merkkisiä ehdollistumia. Paradoksaalisesti tämä uusi tapa hahmottaa maailmaa on helpompaa, kuin vanha dualistinen vertaamalla ajatteleminen. Miksi? Koska me olemme lähempänä ajattelun ideaa. Ja saamme informaatiota puhtaampana. Kysymys on siitä millainen mielen vastaanotin meillä on käytössä? Jos vastaanotin toimii hyvin, saamme tarkkaa dataa. Jos data ei niin paljon värity  mielihalujemme mukaisesti. Eli vääristy. Sama koskee intuitiota. Intuitiivisen informaation laatu tulee vastaanottimen laadusta. Vastaanotin, eli mieli on ensin viritettävä. Keep it simple. 



Meta-ajattelu on helppoa!

Se vaatii vain paradigman vaihdoksen nurinkurisesta oikein päin. Metassa ajatellaan siten, että mieli on vastaanottava apparaatti. Kun sen näkee sellaisena, voi sen hyvin tuunata vastaanottamaan dataa, eikä säätämään omia pikku oikkujaan miten sattuu. Hämmennys elämässä johtuu pitkälti siitä, ettemme ole säätäneet, emmekä varsinkaan tyhjentäneet mielemme apparaattia asianmukaisesti. Se on täynnä random dataa ja pahimmillaan jopa haittaohjelmia. Kun kone on täysi, ei se tietenkään päivity, eikä mikään uusi oivallus voi näin ollen tapahtua. Kone täytyy ensin alustaa. Meta-ajatteluun siirtyminen on nimenomaan vertauskuvana sama asia kun mielen tietokoneen alustaminen. Olemme ehkä ajatelleet, että mielen kuulukin olla anarkistisessa - mitä vaan sattuu mieleen putkahtamisen tilassa? Sillekin on toki aikansa. Nimittäin - noin puolet elämästä, kun olemme unitilassa. Silloin mieli säätää itseään alitajuisesti juurikin random asetuksella. Nämä molemmat mielen toiminnot kulkevat käsi kädessä. Uni ja valve. Jälleen metana - toisiaan tukien. Siksi myös unitilan laatu vaikuttaa päivätajun laatuun ja toisinpäin. Kolikolla on jälleen kaksi puolta. Kuten aina. Unessa ihminen omaksuu päivällä oppimansa datan. Siksi unen tärkeyttä ei voi koskaan liikaa korostaa meta-ajattelun omaksumisessa. Surrealismin isä André Breton osui napakymppiin toteamalla,

"Päivätajunta ja unitajunta yhdessä ovat enemmän kuin pelkkä päivätajunta"


 The invention of life Rene Magrette 1928

Meta-ajattelun hyödyt eivät rajoitu pelkästään strategisiin kokonaisuustaitoihin, vaan esimerkiksi haaverin sattuessa meta-ajattelija pystyy nostamaan katseensa sattuneen asian yläpuolelle ja ajattelemaan esimerkiksi, ”no onneksi ei sattunut tämän pahempaa.” Tai ”olisihan siinä voinut mennä vaikka käsi poikki tai tulla elinikäinen vamma.” Näin asia asettuu oikeaan kontekstiin. Meta-ajatus syntyy kun huomaa syitä omaan käytökseen ja kykenee tekemään ulkoisia havaintoja omista tunneimpulsseista. Kun näemme syitä omaan käytökseen niin pystymme myös löytämään sitä kautta työkaluja työstää itseämme. Meta-ajattelu lisääkin yksilön vakautta. Ryhmätilanteissa meta-ajattelu auttaa ohjaajaa toteuttamaan ryhmäpedagokiikkaa joka ottaa huomioon, sekä ryhmän, että yksilön tarpeet. Pystymme samaistumaan toisen kokemukseen yhä syvemmin ja voimakkaammin. Toinen on metataito on tapahtuneen näkeminen pidemmällä aikajanalla. Huomaamme, etä kehitys ei ole suora lineaarinen prosessi, vaan edestakainen heiluriliike onnistumisten ja epäonnistumisten vuorottelua. Mutta kun katsomme koko kehitystä todella pitkällä aikavälillä, niin huomaamme, että ”kas kehitystähän on todella tapahtunut vaikka kuinka paljon.” Epäonnistumisia oli vähemmän kuin ennen. Jos joku asia menee käyrällä näennäisesti huonompaan suuntaan, se ei tarkoita, että se menisi metatasolla huonoon suuntaan. Kyseessä on todennäköisesti dualistista heiluntaa. Metatasolla kehitystä tosiasiassa tapahtuu. Asioita pitää siis katsoa pitkällä aikavälillä, esimerkiksi 10 vuoden jaksoissa. Vasta silloin alamme nähdä kokonaisuuksia. Voimme tuunata mielemme tähän pitkän aikavälin hahmottamiseen. Huomionarvoista on, että ihmiset joilla tämä kyky on, ovat keskimäärin paljon huolettomampia ja vähemmän stressaantuneita, kuin ne ihmiset, jotka elävät vain lyhyiden jaksojen elämää. Olemalla metatasolla olemme vapaita lyhyen aikavälin trendeistä ja heilahduksista. Tässä sinulle tyypillisiä ja varsin hyödyllisiä metataitoja käytännössä. Ne helpottavat oloa varsin konkreettisella tavalla. Ja toiseksi ne auttamat meitä ymmärtämään sen mikä on oikeasti tärkeää. 




Tässä kohdassa olemme jo meta-ajattelijoita


Pystymme näkemäään laajempien asioiden kehityksen, mikä tekee meistä vakaampia ja rauhallisempia. Pystymme kokemaan suurempaa tarkoituksellisuuden tunnetta, emmekä enää usko liikaa lyhytjaksoisiin ilmiöihin ja elä elämäämme niiden kautta. Tästä on hyötyä esimerkiksi johtamisessa.  




Strateginen johtajuus

Nykyisen maailman kompleksisuus johtaa helposti isojen systeemien, kuten ilmaston talouden ja yhteiskuntien kaaokseen muutoksessa. Muutokset ovat laajoja, ne tapahtuvat nopeasti ja ovat jatkuvia. Me nykyihmiset elämme jatkuvassa liikkeessä ja ikään kuin jatkuvan paineen alla. Pelko muiden systeemien jalkoihin jäämisestä pakottaa meidät kehittämään ja innovoimaan yhä uusia strategioita kilpailuvaltiksemme. Työ ei enää merkitse ahkeria käsiä ja konkretiaa, vaan yhä enemmän työhömme kuuluvat päätöksenteko ja valinnat. Siksi tarvitsemme entistä enemmän työvälineitä systeemien hallintaan ja strategiseen johtamiseen. Tarvitaan työvälineitä tehdä tarkempia riskianalyysejä siitä mitä voisi tapahtua? Mitä enemmän meillä on käytössä metataitoja, sitä vakaampi on erilaisten projektien hallinta ja ennustettavuus. Tapahtumahorisonttimme on vakaampi mitä lähempänä olemme meta-ajattelun tasoa systeemien johtamisessa. Luovasti ajatellen yksi konkreettinen ja varsin ajankohtainen asia tilannetta kuvaamaan on ilmakehä. Meta-ajattelijoina olemme symbolisesti nousseet turbulenssin ilmakehän vaihtelujen yläpuolelle. Nyt voimme laatia paljon ennustettavampia strategioita, koska niistä puuttuu alempien ilmakehän kerroksien turbulenssi. Tuulihan syntyy kylmän ja lämpimän ilman törmäyksestä. Kyseessä on siis dualismin aiheuttama turbulenssi. Nyt kiintopisteet voidaa asettaaa selkeiksi ja niihin voidaan päästä vakaammin. Elämän myrskyt eivät enää voi heitellä meitä miten sattuu. Tapahtumahorisontti pysyy hallittavana kun näemme asioihin vaikuttavat tosiasialliset elementit strategiassamme metatasolta.
   

https://relewant.fi/systeeminen-osaaminen/
 

Onko meta mystiikkaa?

Ei sen mystisempi kuin avaruus jossa leijumme koko ajan ja joka hetki. Meidän ajallinen illuusio johtuu pitkälti siitä, että planeetta sattuu pyörimään itsensä ja auringon ympäri tiettyä vauhtia. Tästä syntyy meidän biolginen aikakäsitys. Mutta jos vähääkään pysähdymme niin huomaamme, että olemme osa jotain paljon laajempaa systeemiä. Ihmiset aistivat tämän ja antavat sille symbolisia merkityksiä esimerkiksi uskonnoissa. Mutta meta ei ole symbolinen. Se on. Samaan tapaan kuin avaruus, jossa leijumme koko ajan. Metassa yhdistyy tieteellinen ja piilotajuinen sekä metafyysinen. Me ihmiset olemme vain tottuneet pitämään niitä erillään, vaikka niiden juuri on sama laaja kokonaisuus missä me elämme. Ei ole mitään ongelmaa käyttää sekä päivätajuisia, että piilotajuisia tekniikoita toisiaan tukemassa. Päinvastoin se on viisautta.



  
Joissain henkisissä traditioissa polku metaan sisältää erilaisia vaiheita ja etappeja, joista ensimmäinen on kuvattu puhtaan sydämen saavuttamiseksi. Se tarkoittaa vapautta dualismistä. Toinen on psykologisempi, omaan peiliin katsominen. Monet taiteilijathan työstävät tätä vaihetta. Kristillisessä traditiossa tätä vaihetta on kutsuttu kiirastuleksi. Erilaisia asioita nousee pintaan ja me voimme työstää niitä ja tehdä niistä esimerkiksi taidetta. Kolmas on uhri. Se uhri on oma egomme mieltymyksineen. Samalla uhraamme myös omat ehdollistumamme. Tämä on hieno hetki, jolloin oikeasti astumme oikean meta-ajattelun piiriin. Nyt pystymme katsomaan omaa elämäämme totuudellisemmin ja pystymme vaikuttamaan laajemmin yhteiskunnassa.

Metatasolla omaamme parhaimmillaan kaksi toisiaan tukevaa olemuspuolta. Rationaalisen päivätajuisen ja sen vastapuolen, intuitiivisen yötajuisen puolen. Yhdessä ne ovat ajattelun plus ja miinus navat. Nämä yhdessä ovat meta-ajattelun perusta. Kun meillä on käytössämme päivätajuisen lisäksi myös yötajuinen mielemme potentiaali, kuten esimerkiksi intuitio, mielikuvitus ja unen ja valveen rajatila ns dreamstate tila. Silloin olemme todellakin kuin kvanttitietokone, joka pystyy tuottamaan luontevasti ideoita esimerkiksi suunnittelutyössä. Tiedostavan ja ei tietoisen puolemme vastakohtaparit yhdessä ovat metahahmottelun työkaluja ja voimme hyödyntää niitä suunnittelussa ja strategisessa johtamisessa. Nyt olemme vahvoilla innovoinnissa.

Laajemmalla tasolla samaistumme ajattomuuden kokemukseen. Koemme näitä ajattomuuden hetkiä jatkuvasti, usein tietoisen harjoituksen kautta. Yllämme lepää tyyni kosminen rauha, joka valtaa pikkuhiljaa mielemme. Säteilemme rauhaa ympärillemme, mikä myös lisää lähipiirimme hyvinvointia. Saamme uusia ystäviä. Löydämme uusia ovia paikoista, joista emme ole ennen hoksanneet kulkea. Elämä alkaa virrata meitä kohti, kun se on tähän asti virrannut meistä pois. Näemme dualistiset ehdollistumat, mutta emme enää samaistu niihin. Emmekä enää mene mukaan elämän draaman harjoituksiin. Olemme vapaita draamasta. Mutta se ei tarkoita, ettemmekö pystyisi leikkimään draamalla. Tehdään siitä taidetta! Musiikkia, maalauksia, runoja, kirjoja, elokuvia. Nyt nautimme draamasta. Nyt me ohjaamme draamaa, eikä se ohjaa meitä. Elämme hyvän ja pahan tuolla puolen. Pääsemme maailmaan jossa vallitsee rakkaus ja kauneus
kun olemme Eros/rakkaudessa. Rakkaus ja kauneus on metaa. Rakkaus osaa myös hajottaa vanhat ehdollistumat. Oikea rakkaus syntyy ja kasvaa vanhan hajottamisen kautta. Vanhan hajoaminen luo uuden syntymän. Kuolema ja elämä kulkevat käsi kädessä. Yhdessä toisiaan tukien ja toisiaan luoden. Kaikki elollinen kasvaa kuoleman humuksen päällä. Tässä on suuri viisaus. Kaikki tukee absoluuttisesti toisiaan. Tukeminen on meta-ajattelun ytimessä. Kaikki on. Kaikki on hyvin koko ajan.


  
Nyt olemme tulleet pois Platonin kuvaamasta luolasta pysyvyyden ja rauhan maailmaan. Nyt meillä on valtavasti suuremmat voimavarat käytössämme, joiden avulla voimme operoida tästä pysyvyyden ja rauhan tilasta käsin tässä turbulenssissa maailmassamme. Nyt meillä on kysyntää, sillä olemmehan maailman kannalta sen kumppaneita ja apureita. Emme enää termiittejä nakertamassa yhteistä elämän oksaamme. Olemme elämän puutarhureita.

Meta-ajattelu on sitä kun pysähtyy istuu alas vetää syvään henkeä katselee valon leikkiä seinässä tai ikkunassa. Kun huomaa, että asiat eivät voisi olla toisin. Ne ovat juuri nyt näin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti